Lidl mainostaa hyviä palkkojaan juna-asemilla

Työvoimapula ravistelee maata yritysten mukaan. Melkein puolet yrityksistä ilmoittaa, että työpaikkoja on tällä hetkellä vaikea täyttää. Suurin pula onkin siivoojista, myyntiedustajista, asiakaspalvelijoista sekä autonkuljettajista. Eli tavallisten ammattien tekijöistä on pulaa ja nyt onkin hyvä hetki iskeä jos haluaa kasvattaa tilipussiaan. Joissakin ammateissa saa tänä päivänä jopa paremmat korotukset kuin mitä TES on määrännyt.

Kesällä on alkanut Lidlin hurja mainoskampanja jossa he mainostavat rautatieasemilla jopa 10 prosenttia paremman palkan kuin mitä työehtosopimus on määrännyt. Eikä siinä vielä kaikki. Lidl lupasi elokuussa myös, että logistiikkakeskuksessa työskentelevät saavat minimipalkan lisäksi ainakin 1,5 prosentin Lidl-lisän. Lidl:illä on alusta asti ollutkin TES:iä parempi palkka, mutta nyt yritys haluaa tuoda tiedon yleiseen tietoon ja julkisuuteen.

Lidl palkkaa vuosittain satoja työntekijöitä myymälöihin ja tämän lisäksi Järvenpäähän tarvitaan useita satoja logistiikkaosaajaa. Asiantuntijoista on myös välillä pulaa pääkonttorin puolella. Edut firmassa ovat aina olleet hyvät, mutta palkka on kuitenkin sellainen tekijä joka kiinnostaa ihmisiä kaikista eniten.

Kilpailijat eivät ole vastanneet Lidl:in markkinointitempaukseen. K-ryhmä ei kuulemma poikkea TES:in palkoista, mutta kauppiasvetoisissa myymälöissä kauppiaalla on tietenkin lopullinen päätäntävalta palkan suhteen. SOK ei taas ole ottanut kantaa heidän palkkatasoonsa.

Lidl:in toimitusjohtajan mukaan kyseessä ei ole alan sisäisestä palkkakilpailusta, eikä Lidl yritä kalastella kilpailevilta yrityksiltä työntekijöitä. Lidl haluaa siis etsiä potentiaalisia työntekijöitä, jotka ovat tällä hetkellä vaikka opiskelemassa, kotona tai vaikka muulla alalla töissä.

Palvelualojen ammattiliitto kehuukin Lidl:iä koska se ei tiedä toista yritystä joka haluaa samalla tavalla sitouttaa työntekijöitänsä. Suomessa kaupan alalla onkin ollut ongelmana lähinnä se, että TES:in minimipalkoista on tullut enimmäispalkkoja.

Lidl onkin tuonut Suomeen saksalaista mentaliteettia. Suomessa ei ollakaan aikaisemmin hehkutettu tienvarsimainoksia. Saksassa onkin pienen työttömyysasteen lisäksi pienimmät vähimmäispalkat. Varsinkin suurkaupungeissa maksetaan hyvästä työvoimasta kilpailukykyistä palkkaa.

Kun talous kasvaa, on työvoimalle kysyntää. Tällöin palkkaliukumat ovat myös kasvussa. Siltikään vahva palkkakilpailu ei tekisi hyvää kansantaloudelle. Tällöin työllisyyden hyvä nousu hidastuisi tai pysähtyisi ehkä kokonaan, jolloin teollisuuden kilpailukyky heikkenisi. Talouskasvu on valitettavasti aikaisemminkin laantunut kun työvoimapula on ollut suuri.