Googlen Keyword Planner auttaa määrittämään tuotteen hinnan verkkokaupassa

Oletko koskaan ajatellut, mistä tuotteen hinta määrittyy? Seuraavan verkkokauppaa kuvaavan hieman yksinkertaistetun esimerkin keskeisimmät kulut ovat tuotteiden hinta ja lähetyskulut sekä verkkomainostuksen kulut. Jotta voitaisiin puhua liiketoiminnasta, tulee verkkokaupan tuottaa voittoa siten, että tuotteet hinnoitellaan korkeammalle, kuin mitä siihen liittyvät kulut ovat.

Mikäli esimerkiksi otetaan verkkokauppa, jonka liiketoimintamalli perustuu suoratoimitukseen (englanniksi dropshipping) ovat perustamiskustannukset minimaalisia ja varastokuluja ei ole laisinkaan. Suoratoimituksessahan lähtökohtana on, että asiakas tilaa tavaran verkkokaupasta, minkä jälkeen kauppias tilaa tavaran valmistajalta, joka puolestaan lähettää rahat saatuaan tavaran suoraan asiakkaalle. Näin suoratoimituksen liiketoimintamalliin kuuluu, että kauppiaan ei tarvitse pitää varastoa tuotteista.

Jotta kaupankäynti tuottaisi voittoa, kauppias hinnoittelee tuotteen siten, että siitä saatavat tulot ovat korkeammat kuin tuotteeseen, lähetyskuluihin ja mainostukseen menevät kulut.

Google Ads -mainostuspalvelun Keyword Planner -työkalua käyttäen voidaan määrittää, millä hakusanoilla tuotteen mainos ilmestyy hakutuloksiin. Samalla tulee myös katsoa, kuinka paljon avainsanoilla haetaan kuukaudessa, ja kuinka paljon mainoksen klikkaus maksaa. On myös hyvin tärkeää tietää, ovatko hakusanat kilpailtuja. Mitä vähemmän kilpailtuja hakusanat ovat, sen parempi mainostajalle.

Jotta tuotteelle voidaan määritellä hinta, tulee laskea, paljonko yksi klikkaus maksaa, minkä jälkeen tulee arvioida, mikä konversioprosentti on. Nyrkkisääntönä on, että konversioprosentin olettamaksi määritellään yksi; toisin sanoen se tarkoittaa sitä, että yksi sadasta klikkauksesta johtaa ostopäätökseen. Näin, mikäli tuotteen kate kulujen jälkeen 100 euroa, saa klikkaus maksaa korkeintaan yhden euron, että kauppias pääsee omilleen.

Kun mainostukseen tarvittavat kulut on laskettu, tulee tuotteelle tehdä hintavertailu. Tämä tapahtuu siten, että vieraillaan suurimmissa verkkokaupoissa, kuten Amazonissa ja eBayssa mistä löytyy muita verkkokauppiaita. Tällöin voidaan havaita, kuinka oma tuote mainostuskulujen jälkeen sijoittuu suhteessa toisten kauppiaiden tuotteisiin.

Tavallisesti hinnoilla ei voi kilpailla ja näin tuleekin pohtia, mitä lisäarvoa oma verkkokauppa voisi tuottaa suhteessa muihin verkkokauppoihin. Lisäarvoa kuluttajalle voivat tuottaa vaikkapa kattavat tuotearvostelut sekä täydentävien tuotteiden yhdistelmät.

Esimerkin avulla voidaan havaita, kuinka merkittävässä osassa mainostuksen kulut suoratoimitukseen perustuvassa verkkokaupan liiketoimintamallissa ovat. Samalla merkillepantavaa on, kuinka käyttökelpoiset Googlen mainostusta varten tarjolla olevat sovellukset ovat. Erityisesti Keyword Planner -auttaa hyvin nopeasti tunnistamaan, millä hinnalla tuotetta voi myydä tuotteen hankinta- sekä mainostuskulujen jälkeen.